Marko Kettunen Satunnaisia blogeja yhteiskunnasta. Teemoina vapaus ja itsemääräämisoikeus.

EU-puheenjohtajuuskausi

Itämeren rehevöityminen nostettava keskusteluun EU-puheenjohtajuuskaudella

Suomi aloitti tänään Euroopan unionin puheenjohtajamaana. Seuraavan puolen vuoden aikana meillä on mahdollisuus tuoda esiin juuri Suomelle tärkeitä asioita, joita haluamme viedä EU-tasolla eteenpäin. Näitä ovat yhteisten demokraattisten arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen jopa EU-rahoituksen saannin ehtona, vihreän talouden edistäminen osana teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa, ilmastonmuutosta hillitsevät toimet sekä yhteisen turvapaikkapolitiikan perusteiden luominen, vain muutamia mainitakseni.

 

Kuka sen Jeesuksen oikein unohti?

 

Otsikko liittyy kirkon julkikuviin. Ajan henki on, että pääasiat työnnetään sivuraiteelle. Politiikassa näyttäisi olevan niin, että perussuomalaisuus on syvätasolla tehnyt suuren palveluksen maallemme. Vaikkei tätä vielä ymmärretäkään.

Eurobudjetista uusi rahareikä?

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle on kasaantumassa merkittävä määrä talous- ja rahaliitto EMU:n syventämiseen tähtääviä hankkeita. Euroalueen oma budjetti, yhteinen talletussuoja pankeille ja Euroopan vakausmekanismin eli kriisirahasto EVM:n uudistaminen ovat pitkin kevättä kaikessa hiljaisuudessa edenneet kansallisten ja EU-vaalien katveessa.

Suomen on edistettävä työntekijöiden oikeuksia koko Euroopassa

Suomen on edistettävä työntekijöiden oikeuksia koko Euroopassa

Suomen kolmas kerta EU:n puheenjohtajamaana alkaa heinäkuun alussa. Puheenjohtajamaalla on merkittävä rooli Eurooppa-neuvoston lainsäädäntöä valmistelevan politiikan johtajana ja suunnannäyttäjänä. Tämä rooli korostuu etenkin uuden viisivuotiskauden alkaessa. Siksi on tärkeää, että Suomi ottaa alusta saakka aktiivisen otteen myös työntekijöiden oikeuksien, työsuojelun ja tasa-arvon kehittäjänä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä