Marko Kettunen Satunnaisia blogeja yhteiskunnasta. Teemoina vapaus ja itsemääräämisoikeus.

Politiikan leviäminen viranomaistoimintaan ja medioihin nakertaa luottamusta

Viime vuosien trendi on ollut, että toimittajat, julkishallinnon viranomaiset ja mm. kirkon toimijat ovat julkisesti luopuneet puolueettomuudestaan. Poliittinen vakaumus on kansalaisoikeus, mutta varjopuoli on, että puolueettomuuden katoaminen syö luottamusta järjestelmän yhdenvertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Suomalaiset mediat seuraavat anglo-amerikkalaisia esikuviaan ja toimittajat ovat siirtyneet entistä enemmän faktoihin perustuvasta journalismista kolumneiksi kutsuttujen mielipidekirjoitusten julkaisijoiksi. Toimittajien omat poliittiset näkemykset tihkuvat teksteissä ja rivien väleissä. Yksityisesssä omistuksessa olevilla medioilla on tähän kaikki oikeudet, mutta vaara piilee, että uskottavuus katoaa. Julkisissa medioissa puolueettomuuden taas pitäisi olla absoluuttista, mutta vaikuttaa, että tästäkin periaatteessa ollaan jossain määrin luovuttu.

Viranomaistoimintojen puolueettomuus ja yhdenvertaisuusvaatimus pohjautuu perustuslakiin. Medioiden vanavedessä myös viranomaisten puolueettomuuden katoamisesta on merkkejä. Koululaitoksessa jaetaan poliittisesti latautuneita materiaaleja. Poliisi toimii aktiivisesti verkossa ja osa näkyvistä toimijoista ei edes yritä piilotella poliittisia näkemyksiään. Kansalaisten kirjoituksia ja näkemyksiä sensuroidaan, some-tilejä lakkautetaan. Suuntaus ei ole hyvä.

Suuntaus on äärimmäisen huolestuttava. Kansalaisten on voitava luottaa, että yhteiskunnan tärkeimmät tukipilarit, virastot, oikeuslaitos, ministeriöt ja verovaroilla rahoitettu media pyrkivät toimimaan puolueettomasti. Jos aika on sellainen, ettei puolueettomuuteen enää kyetä, on viranomaisten valtaa vähennettävä. Vapaassa yhteiskunnassa kansalaisen ei tarvitse pelätä, suhtaudutaanko hänen sanomisiinsa ja tekemisiinsä poliittisesti, jos hän ei sano tai toimi ylhäältä asetettujen normien mukaisesti.

Ollaan asioista reilusti eri mieltä ja pidetään Suomi vapaana poliittisesta vainosta!

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen kansanedustajaehdokas Helsingissä numerolla 73.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

"Julkisissa medioissa puolueettomuuden taas pitäisi olla absoluuttista, mutta vaikuttaa, että tästäkin periaatteessa ollaan jossain määrin luovuttu"

Jossain määrin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset