Marko Kettunen Satunnaisia blogeja yhteiskunnasta. Teemoina vapaus ja itsemääräämisoikeus.

Ajatus ilmastonmuutosten pysäyttämisestä on osa länsimaista jumalharhaa

Vain ihminen kykenee olemaan niin itseriittoinen, että kuvittelee pystyvänsä pysäyttämään universumimme ekosysteemien suuret muutokset. Kuvitelma on osa länsimaista jumalharhaa, jonka mukaan olemme jumalien lapsia ja siksi omnipotentteja.

Ihmiskunta on osoittanut nerokkuutensa monin tavoin. Olemme keksineet pyörän ja ydinenergian. Olemme käyneet merien pohjissa ja kaukana avaruudessa. Jatkuva uuden etsiminen ja korkealle kurottaminen on osa ihmiskunnan historian suurta saagaa. Menestyksemme mahdollisti jääkausi, jonka myötä kuolivat sukupuuttoon valtavat lihansyöjät, joille homo sapiens olisi ollut lähinnä maukas alkupala. Me emme siis ole kuolemattomia vaan yksi eliö muiden joukossa ja evoluutioprosessin tuotos, joka sattumien kautta ja onnen myötä on saavuttanut planeetan valtiaan aseman.

Ilmastonmuutos on epäilemättä totta. Ilmasto on muuttunut niin kauan kuin planeettamme on ollut olemassa ja muuttuu myös tästä ikuisuuteen. Totta on epäilemättä sekin, että ihmiskunta omalla toiminnallaan vaikuttaa ilmaston muuttumiseen. Koska olemme osa ekosysteemiä, vaikutamme ekosysteemin muutoksiin aivan yhtä lailla kuin kaikki muukin elollinen ja eloton planeetallamme vaikuttaa. Mutta ihmisillä tai ilman, planeettamme kiertää, pyörii, kehittyy ja uusiutuu.

Pystymmekö me pysäyttämään miljardeja vuosia vanhan ekosysteemin muutosprosessit? Tähän uskomiseksi täytyy olla todella vakuuttunut ihmisen kaikkivoipaisuudesta. Korkealle kannattaa kurkottaa, mutta tämän omnipotenttiuden jäljet vaikuttavat johtavat ajatukseen ihmisen jumaluudesta. Jos jumalat ovat riittävän kaikkivoipia luodakseen maailmankaikkeuksia, siitä voi suhteellisen helposti johtaa ajatuksen, että me yhden jumalan kuvat hänen poikansa johdolla kykenemme vaikuttamaan universumin ikiaikaisiin prosesseihin.

Jos edellä kuvatun narratiivin ottaa lähtökohdaksi, olemme luomassa yhdestä ihmisten keksimästä tarinasta uutta tarinaa. Tarinoita yhdistää usko kaikkivoipaisuuteen, kuolemanpelko ja toivo ikuisesta elämästä. Tarinoita erottaa se, että toinen kertoo ihmeellisestä synnystämme ja menneisyydestämme. Toinen maalaa kuvan voittoisasta tulevaisuudestamme. Ovatko nämä tarinat totta? Sen tiedämme ehkä miljardin vuoden päästä.

Yrittämästä ihminen ei tietenkään lakkaa, eikä pidäkään. Suurin huoli on, että kuolemanpelossa ja ikuisen elämän toivossa vaeltavat ihmismassat ovat arvaamattomia, niinkuin historia osoittaa.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen kansanedustajaehdokas, joka yrittää kyllä kurkottaa mutta tunnistaa päivittäin oman pienuutensa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Marko Kettunen, ohjeissa lukee;älä mainosta.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Marko , olet suositellut -ehkä erehdyksessä- omaa kirjoitustasi, joka on hiukan ´etiketin´vastaista.

Jos haluat oman suosituksesi pois, klikkaa suositusta uudestaan.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Ei lisättävää, hyvin havaittu. Mutta ihmiskunnan pitäisi viipymättä käydä optikolla.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Menestyksemme mahdollisti jääkausi, jonka myötä kuolivat sukupuuttoon valtavat lihansyöjät, joille homo sapiens olisi ollut lähinnä maukas alkupala."

Eiköhän ne eläimet syöty tai ajettu ahtaalle niin että ihminen söi näiden riistan, eikä niinkään jääkausi.

Tästä on muuten dokumentaatiota perimätiedon muodossa: https://www.youtube.com/watch?v=koxp_q46z0Q

"Pystymmekö me pysäyttämään miljardeja vuosia vanhan ekosysteemin muutosprosessit? "

Fossiilisten polttoaineiden varassa toimiva infrastruktuuri on aika nuori juttu.

"Ovatko nämä tarinat totta? Sen tiedämme ehkä miljardin vuoden päästä."

Aurinko höyrystää meret varmaan 500 miljoonan vuoden kuluttua että kyllä ihminen täällä ennen sitä kuolee.

Olisi hyvä idea varmuuskopioida elämää muutamalle muulle planeetalle ennen sitä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ymmärtääkseni jääkausi koitui megafaunan kohtaloksi. Ilmaston kylmetessä isoille nisäkkäille ei enää riittänyt ravintoa ja saaliseläinten hävitessä hävisivät myös pedotkin. Se että ihminen olisi ollut megafaunan katoamisen takana on nykyisin kumottu teoria. Toki ymmärrän hyvin että eri sukupolville on opetettu koulussa aivan eri asiat yleistiedosta. Sen sijaan fossiilisista polttoaineista on todella helppoa päästä eroon. Helpompaa kuin pittyneistä opeista. Koko ajan kehitetään parempaa tekniikkaa jotta ihminen voisi sopeutua muutokseen ja rakemtaa parempaa tulevaisuutta. Fossiiliset polttoaineiden suurin uhka nimittäin on hyvin tärkeän resurssin eli hengityskelpoisen ilman tuhlaaminen. Ilman tätä resurssia ei ole elämää maapallola. Se ajaa meitä enemmän eteenpäin kuin ilmastonmuutos.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Ymmärtääkseni jääkausi koitui megafaunan kohtaloksi. Ilmaston kylmetessä isoille nisäkkäille ei enää riittänyt ravintoa ja saaliseläinten hävitessä hävisivät myös pedotkin."

Semmoinen juttu vaan että jääkausi on ollut yli kaksi miljoonaa vuotta normaali lämpötila planetaalle. Siihen oli eliöstö sopeutunut. Välissä olevat interglasiaalit sellaisia lyhyitä lämpimiä kausia missä ilmasto muljahtaa kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi lämpimäksi.

En kiellä sitä etteikö olisi ollut sukupuuttoja siinä kohtaa kun jäätiköitä alkoi tulla silloin miljoonia vuosia sitten mutta huomattavaa on että juurikin viime jääkaudella oli paljon sukupuuttoja ja jotka ajoittuvat ihmisen levittäytymiseen alueelle. Tämä kuva havainnollistaa asiaa:

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a...

Ja tosiaankin kun aboriginaalien perimätiedossa kerrotaan ihan suoraan että että tappoivat eläimet kuin on myös ne luolien seinistä löytyvät maalaukset metsästysretkistä niin ei tuossa nyt ole paljoa epäselvyyttä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #7

Ihan Suomalaisen peruskoulun pohajalta ja Ylen esittämien dokumenttien. Toki ihmiset surmasivat megafaunaa, mutta eivät aiheuttameet sen sukupuuttoa. Sukupuuttoon johti ilmaston muuttuminen. Esimerkiksi villamammuttien laiduntamiseen tarvittavat arot eivät enää riittäneet tuottamaan tarpeeksi ruohoa eläimen tarpeisiin lumisen kauden kestäessä aina vain yhä pidempään.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #8

En kiellä etteivätkö olisi olleet lujilla ihan silloin kun on äärimmäinen sää. Evoluutio vähän semmoinen että kun asteittain kiristää sitä säätä niin jotkut selviytyvät, semmoiset mitkä kasvoivat vaikka vähän pienemmiksi ja tarvitsivat vähän energiaa.

Siihen ei tietenkään tarvita muuta kuin joku tehokas peto harventamaan populaatiota että kun on ovat lujilla vaikka sään puolesta niin kuolee sukupuuttoon.

Tarkoitan tällä sitä, että ihmisen tulon ei tarvitse tarkoittaa että ihminen olisi metsästänyt kaikki yksilöt. Se riittää jos pistää ahtaalle kilpailemalla samasta ravinnosta tai vaihtoehtoisesti saalistaa heikentynyttä populaatiota.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #9

Olisi mielenkii toista nähdä se ihminen joka mussutta tundran aroruohoa. Villamammutit ja villasarvikuonot katosivat nimittäin juuri ravinnon puutteeseen. Huvittavaa jos ohminen kilpaili samasta ravinnosta. Totta kai ilmaston kylmeneminen sai megafaunan kutistumaan. Viimeinen niitti oli kuitenkin jäätikköalueen laajeneminen.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #15

"Villamammutit ja villasarvikuonot katosivat nimittäin juuri ravinnon puutteeseen."

Ja niitä myös metsästi useampikin eri ihmislaji mitkä heikensi populaatiota.

Tietysti jos ilmastossa tapahtuu joku äärimmäinen sää jossain kohtaa että populaatiota kuolee niin ei jäänyt tarpeeksi niitä ketkä kykenisi selviytymään siitä.

Tarpeeksi runsaassa populaatiossa ja monipuolisessa geenipoolissa on yksilöitä mitkä sietää paremmin niukkaa ravintoa, kylmyyttää, havaitsee metsästäjät aikaisemmin ja pakenee nopeammin, on fiksumpia ja jne. että jää tarpeeksi populaatiota jatkamaan sukuaan. Jos ei ole niin tulee sukupuutto.

"Totta kai ilmaston kylmeneminen sai megafaunan kutistumaan. Viimeinen niitti oli kuitenkin jäätikköalueen laajeneminen."

Semmoinen juttu vaan että villasarvikuono ehti kokea noin 40 jääkautta joisa pari selvästi kylmempiä kuin viimeisin. Vastaavaa lukemattomilla muilla lajeilla, että monet jääkaudet koettu.

Viime jääkaudella sitten alkoi sukupuuttoaalto mikä ajoittuu nykyihmisen leviämiseen alueelle.

Afrikan megafaunan säilymiselle on myös selitys: Ihmiset kehittyivät siellä. Siellä olevat lajit niinikään kehittyvät rinnan ihmisten kanssa, sopeutuen ihmisten metsästykseen.

Afrikasta pois lähtiessä ihmisillä oli käytännössä juhlat joka puolella mihin menivätkin kun riistaa riitti jota oli helppo saalistaa, niinkuin siinä aboriginaalien perimätiedossakin hyvin ilmenee.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #16

Njääh, jääkäuden loppuvaiheella ilmaston lämpeneminen lisäsi ilman kosteutta joka tarkoitti yhä pahempia ja ankarampia lumisateita. Pidemmät lumiset jaksot vaikeuttivat mammuttien ja villasarvikuonojen ravinnon saantia sillä niiden vaikeaa kaivaa talvisin ruokaa paksun lumihangen alta. Näin ainakin kerrottiin kun katsoin Yleltä aihetta käsittelevän Prisma dokkarin.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #17

"Pidemmät lumiset jaksot vaikeuttivat mammuttien ja villasarvikuonojen ravinnon saantia sillä niiden vaikeaa kaivaa talvisin ruokaa paksun lumihangen alta. Näin ainakin kerrottiin kun katsoin Yleltä aihetta käsittelevän Prisma dokkarin."

En minä sitä kiellä ja varmasti hankaloittanut elämää mutta selvisivät kuitenkin parista kylmemmästä jääkaudesta sitä ennen. Että siksi pidän sitä samalle alueelle levittäytyneitä saalistajia sellaisena joka on heikentänyt populaatiota niin että ei sitten selviytynyt.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ilmasto on kuin vuolaasti virtaava joki, se on jatkuvasti elossa ja muutoksessa. Jos ilmaston jaluaa pysäyttää on joki padottava. Siitäkään ei tosin seuraa hyvää enkä sitä suosittele. Ihminen on ilmastoon vaikuttava osatekijä. Kiinteä osa systeemiä. Jokaisella ihmisen teolla ja jo pelkällä olemassa ololla on merkitys ilmastoon. Niin kauan kuin ihmiskunta on olemassa se ei voi olla vaikuttamatta ilmastoon ja vaikka kaikki päätyisivät tekemään nyt ilmaston vuoksi maailmanlaajuisen massaitsemurhan se ei poistaisi niitä pysyviä vaikutuksia jotka ihmiskinta on koko olemassaolonsa aikana jättänyt ilmastoon. Se että edes kirjoitin tämän tulee muuttamaan ilmastoa suuntaan jos toiseenkin jonkin verran. Kannattaa tutustua sellaiseen ilmiöön kuin kaaosteoria.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Tuon mukaan kyse on miljoonia vuosia kestävistä sykleistä. Mikähän nämä viimeisimmät jääkaudet sitten aiheutti satojentuhansien vuosien sisään.

Käyttäjän MarkoKettunen kuva
Marko Kettunen

Esim. saurukset tuhonneen jääkauden aiheuttaja saattoi olla maahan törmännyt asteroidi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #12

Siihen on aika paljon näyttöä ja ymmärrettäväsi tapahtuma ollut semmoinen, että tärähtänyt maahan josta vapautunut niin paljon energiaa että siinä on metsät olleet tulessa planeetan laajuisesti ja niin paljon pölyä, että on hetkellisesti vetänyt ensiksi jäähän ja kun tuollainen täräys vähän aaltoillut planeetan läpi niin on siinä sitten tulivuoria purkautunut ympäri planeettaa päästäen hiilidioksidia kerralla paljonkin. Vaikka maa näyttää olevan "kiinteä" niin oikeastihan se on semmoinen nestemäistä kiveä oleva vaappuva pallo tuolla avaruudessa jossa kuori vähän jäähtynyt rapeaksi.

Siitä sitten hetken viileän ajan jälkeen siirrytty äkkiä selvästi lämpimämpään.

Eli metsäpalot->"ydintalvi"->nopea lämpeneminen/merien happamoituminen .. niin siinä yhteydessä sitten kuoli melkoisesti lajeja.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Osaan vastata tuohon.

Kasveja ja eläimiä kuolee miljoonien vuosien aikana ja näiden jääntet kertyvät kallioperään. Ilmakehässä olevaa hiilidioksidia liukenee myös meriin ja kertyy sedimentteihin.

Pitkällä aikavälillä, hiili sitoutuu planeetassa. Hiilidioksidi kun vähenee ilmakehästä niin alkaa sitten kylmentyä.

Sitä sitten toki on aika ajoin päässyt tuliperäisen toiminnan myötä suuria määriä ilmakehään, planeetan lämpö noussut, tässä yhteydessä on tavallisesti joukkosukupuutto ja sitten kun on tarpeeksi monta kymmentä miljoonaa vuotta ilman isompia hiilidioksidipäästöjä niin hiiltä sitoutuu pois ja planeetta viilenee.

Tämä kuva avaa asiaa: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/5...

Huomaa logaritminen asteikko, ja sen alkuna on aika jolloin maa suli ja biosfääri täyttyi elämällä, kambrin räjähdyksen yhteydessä.

Syklisyys on tuo hiiltä poistuu kymmeniä miljoonia vuosia sitoutumalla ja maa viilenee, sitten pössähtää paljon ja sitoutuu taas kymmeniä miljoonia vuosia.

Maa tosiaankin oli ennen kambrin räjähdystä jäässä. Ei rajoittunut ihan jääkauteen kun vesiä täynnä olevat sinilevät yhteytti ilmakehän hyvin happipitoiseksi. Nuorempi aurinko ei ollut ihan niin kirkas kuin nyt (kirkkaus kasvanut 30% 4.5 miljardin vuoden aikana) oli sitten ihan jääpallo.

Tässä ihan suositeltava dokkari mikä pikakelaa 4.5 miljardia vuotta 1.5h aikana: https://www.youtube.com/watch?v=uHUTbq-j0UU

Keskittyy keskeisiin tapahtumiin mutta aika keskeistä tämä että kyseessä on planeetan kokoinen systeemi missä tapahtunut miljardien vuosien aikana kemiallisia reaktioita ja ajan kuluessa ollut muutoksia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset